event-349875 event-349875

Musiikki

Krypta, Varjokoodi


Järjestäjä:Bar Loose
Paikka:Bar Loose
Osoite:Annankatu 21
00100 Helsinki
Pääsymaksu:alk.12

Lähde:Tiketti

Krypta, Varjokoodi

Bar Loosen Vappuaatto vietetään okkultistisissa tunnelmissa, kun lavalle nousee yksi tämän hetken mielenkiintoisimpiin tulokkaisiin lukeutuva Krypta. Bändin debyyttialbumi Outo Laakso julkaistiin viime marraskuussa ja se oli yksi viime vuoden parhaimmista kotimaisista rock-albumeista.

Krypta on yhtye, jonka musiikissa occult -ja suomirock kohtaavat uudella tavalla. Iskelmällisiä koukkuja ja melodisia särökitaroita yhdistelevän yhtyeen runollisen haikea sanallinen ilmaus kumpuaa mielen mystiikasta, kauhusta ja romantiikasta. Kryptan kappaleissa ihmismieli on kuin laakso, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää – omat harhaiset ajatukset johtavat poluille, joille ei koskaan tiennyt päätyvänsä kulkemaan. Kryptan maailmassa ajan ja paikan ulottuvuudet ovat yhtä ja tähän liittyy sanoitusten kaiken olevaisuutta pohtiva luonne. Melankoliasta huolimatta sanoituksissa on kuitenkin mukana aina ripaus toivoa.

Illan ensimmäisenä esiintyjänä lavalle nousee tuore helsinkiläisyhtye Varjokoodi, jonka musiikissa yhdistyy raskaan rockin rouheus ja iskelmätyyliset laulut ja melodiat. Bändi on julkaissut syksyn ja kevään aikana 4 julkaisua, joista jokainen on valittu Spotify:n keskeisille soittolistoille. Varjokoodi on julkaissut myös kaksi musiikkivideota, joista molemmat ovat katsottavissa Youtubessa.



Aikataulu:
20.30 ovet
21.00 Varjokoodi
22.00 Krypta

Ovella peritään eteispalvelumaksu3,50 €.

Liput ovella 14 €, mikäli jäljellä.

Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@barloose.com

Kommentoi tapahtumaa (0)